Innokas puutarhaharrastaja, joka rakastaa kukkia, luontoa ja pieniä kauniita asioita ja haaveilee minkä ehtii. Blogissa puuhasteluja kotipihalla ja mökkimaisemissa.
- Suvikumpu -
Blogi elämän pienistä iloista. Suvikummussa tehdään käsitöitä; kudotaan tillukkaita ja vanttuita, värkätään risuista lintuja, leivotaan kakkuja ja baakkelseja.
- Satupuutarha -
PUUTARHUROINTIA INTOHIMOLLA JA KOKEILUMIELELLÄ HÖYSTETTYNÄ
- Valkoista salviaa -
Tässä blogissa kerron kotipuutarhani iloista, haasteista, haaveista ja aikaansaannoksista.
- Hiirkoski -
Blogissa sisustetaan ja remontoidaan yli satavuotiasta talovanhusta, kunnostetaan pihapiiriä sekä nautitaan ympäröivästä luonnosta ja arjesta.
- Multaterapiaa -
Intohimoisena kotipuutarhurina kirjoitan blogissani itselleni läheisistä ja hyvää mieltä tuottavista aiheista. Blogiartikkeleissa kerron asiaa puutarhasta, makujen maailmasta, omista näkemyksistäni ja kokemuksistani luontoon liittyen.
- Home By Piirto -
Blogia kirjoitaa valokuvaaja, joka sisustaa kotiaan, pyörittää puutarhaa ja laittaa ruokaa.
- Elämää Willa Suvituulessa -
Blogissa ihmetellään arkea puutarhan kukkasien ja käsitöiden parissa. Lisäksi kirjoitan elämästä ja elämyksistä.
- Pienen pirtin keittiössä -
Elämänmenoa ihmettelevä blogi, jossa uusioperheen äiti ihmettelee elämäänsä pienessä pirtissään ja sen pihamaalla. Välillä luetaan, leivotaan ja tehdään käsitöitä.
- Mustaa puuta -
Blogi tasapainoilee sisustuksen, puutarhan sekä ruokareseptien välillä. Toteutuksia mahdollisimman edullisin ja ekologisin valinnoin.
- Urban Farming kaupunkiviljely -
Keinot ja vinkit, joilla laiskakin puutarhuri saa mehevän ja maukkaan sadon.
- Mielen lumoa -
Olen ”iätön” kokeilija, joka hakee mielen lumoa mm. puutarhanhoidosta, valokuvauksesta, luonnosta ja vaikkapa akvarellimaalauksen alkeista.
- Pihablogi -
Turkulainen maisemasuunnittelija jakaa työn ja vapaa-ajan onnistumisen iloja, tietoa ja vinkkejä helpompaan pihaelämään.
- Villi Piha -
Villi piha kertoo vanhan kansakoulun elämästä, jota on seurattu blogissa vuodesta 2005 asti.
- Puutarhapolun varrelta -
Lukemista, liikuntaa ja kirjoittelua harrastava bloginpitäjä Raili pitää blogia puutarhoista
- Potagerie in Maastricht -
A chronicle of a garden in the south of The Netherlands.
Puutarhablogi, jossa Turkulainen toimittaja tekee havaintoja tomaatin viljelystä, erityisesti pohjoiseen sopivista lajikkeista
- In the Kitchen and Garden -
Blogia pitää valokuvaaja, joka viihtyy keittiössä ja puutarhassa
- Puutarhan Lumo -
Blogissani käsittelen pääasiassa puutarhan tapahtumiin, suunnitteluun ja hoitoon liittyviä asioita. Talviaikaan käsittelen myös muita aiheita.
- Min Eden -
Olen 40+-vuotias Nina Pohjanmaan rannikolta. Blogissani vilahtelee puutarhan lisäksi perheeni, johon
kuuluvat mieheni ja 7-vuotias pikkuprinssi sekä 12-vuotias prinsessa.
- Multaterapiaa -
Kianni-tarhurin tarinoita puutarhailusta, kokkailuista ja hyvinvoinnista
- Chilitunari -
Chilitunari blogissa on juttua laidasta laitaan rintamamiestalon puutarhasta ja kasvihuoneesta Turun kupeesta.
- Villinviinin viemää -
ämä blogi on suloinen sekamelska puutarhanhoitoa, sisustusta ja remontointia, koiria, retkeilyä, ruuanlaittoa ja käsitöitä.
- Yrttikuja -
Tämä blogi on syntynyt rakkaudesta puutarhaan, yrtteihin ja luonnonmukaisuuteen.
- Kotisaari -
Sisustetaan, pukeudutaan, neulotaan ja viljellään siirtolapuutarhassa helsinkiläisen Sannan perhe-elämän lomassa.
- Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -
”Jaamme hyvää mieltä, maukkaita reseptejä ja vinkkejä niin sisustukseen kuin puutarhanhoitoon.” Äitinä ja tyttärenä Jaana & Laura.
- Kukkaiselämää -
Puutarhablogi, jossa hehkutetaan kukkien kauneutta ja puutarhuroinnin ihanuutta. Ryhdytään tuumasta toimeen lapiohommia pelkäämättä.
- Tuplasti terapiaa -
Blogissa puuhataan puolivillissä mökkipuutarhassa ja rintamamiestalon kotipuutarhassa!
- Arjen karusellissa -
Blogissa laitetaan puutarhaa ja sisustetaan uutta kotia. Talvella aihepiiri painottuu enemmän sisustukseen ja kesällä taas puutarhanhoitoon.
- Kukka & kaali -
Tarjolla on kauneutta, iloa ja puutarhainnostuksen siemeniä. Jutut rönsyilevät punajuuresta puutarhuriin.
- Takalo-Roppolan -
Puutarhanhoitoon hurahtanut eläkkeelle jäänyt opettaja.
- Tuuli annikan tuvassa -
Tässä blogissa tuumailen ja tuunailen elämää kesämökillä, puutarhassa, kasvihuoneessa, luonnossa, kotona ja joskus toistenkin kotona.
- Maatiaiskanasen elämää -
31-vuotias kukkahöperö Kouvolasta
- Vihertehtuuri -
Puutarhani sijaitsee III-vyöhykkeellä. Olen innokas puutarhuri, joskus liiankin kanssa.
- Häivähdys purppuraa -
60-luvun omakotitalossa asuva sisustaja, kirppisfani ja puolivallattoman puutarhan omistaja.
- Of Spring and Summer -
Inspiroidu ja ilahdu Ingridin, kukkaekstpertin ja stailistin, luovista ja helposita kukka-asetelmista!
- Fröken Gröns Blogg -
Etelä-Ruotsalaisen Anna-Karinin blogi, jossa voi seurata kiireisen kaupunkielämisen vaihtumista maaseudun rauhaan.
- Oravanpesä -
Japanille sydämensä menettänyt kissahullu siirtolapuutarhuri, jonka kotina on yksiö Helsingissä.
- Parasta aikaa -
Ahkera puutarhan hoitaja!
- Puutarhahetki -
Blogissa seurataan IV-vyöhykkeellä sijaitsevan puutarhan elämää ja toteutetaan ihania puutarhaunelmia.
- Ruusu-Liisa -
Puutarhassamme kukkii ruoste sananmukaisesti. Kierrätystä, romantiikkaa, veden solinaa, kokeiluja, lapsenmielisiä rakenteluja. Ja tietenkin kukkia. Kuulumisia eri vuodenaikoina.
- Nettimartanpihapiiri -
Kävin kurkkaamassa Kasvulaa eli kasvihuonettani aamusumussa.
Oi kevät, kuinka sua kaipaankaan!
- Puutarhassa -
Perennaistutuksia, kesäkukkia ja vähän hyötykasvikokeiluja kirjoittelee länsirannikon viherpeukalo Maria.
- 100% outdoor -
TV:stä tutun pihasuunnittelijan blogi täynnä puutarha-asiaa, perhe-elämää, käsitöitä ja pintaremonttia.
- Nettimartan pihapiiri -
Ostimme talon ja 1,2 ha maata. 9 vuotta olemme nyt raivanneet, kärränneet, kierittäneet kiviä ja nauttineet puurtamisesta sekä tuloksista. Minä, mies ja mäyräkoirat.
- Villa Puomi -
Blogissa liikutaan saaristossa, muodin matkassa, tehdään käsitöitä, vieraillaan putiikeissa ja ystävien kodeissa.
- Pihakuiskaajan puutarha -
Joensuulainen omakotitalon puutarha merkitsee emännälleen iloa, kierrätystä ja unelmia.
- Puttipajan blogi -
Ripaus unelmaa Puttipajalta -blogissa seurataan kynttiläpajan elämää, jonka myymälä Wanha Paja löytyy Vaajakosken Naissaaresta.
- Villa Kotiranta -
Vanhan puuverstaan remontointia nelihenkisen perheen kodiksi. Sivussa myös puutarhaa, sisustusta ja lapsiperheen arkea.
- kotiporstua -
sisustus- ja puutarhablogia, jossa sisustetaan satakunnan kartanoista ja pohjalaistaloista vaikutteita saanutta omakotitaloa.
- Autuas olo -
Kotkansulkia ja luita, vanhoja tavaroita sekä kissaansa ja puutarhaa rakastava nainen.
- metsäkukkia. -
Havaintoja elämästä ja maailmasta. Pienistä ja suurista hetkistä, luonnosta, juoksupoluilta, hyvinvoinnista, kodista ja puutarhasta.
- Drömgården -
Puutarhassa harrastavan ja työskentelevän Kittyn kuvapainotteinen ruotsinkielinen blogi.
- Yrtteilyjä -
Yrtteilijä, jonka ainekset löytyvät lähiluonnosta ja keittiön kaapeista!
- LovingWhite -
Vnhan hirsitalon hengessä kotoilua ja pihailua!
- Dekottaa -
Elämää 80-luvun omakotitalossa ja sen puutarhassa.
- Sommarbacka -
Blogi, jossa kauniista kasvihuoneesta ja pihaelämästä nautitaan ympäri vuoden.
- Puutarhaunelmia ja unelmapuutarhoja -
Luonto kaikissa muodoissaan – niin villinä kuin ihmisen käden muokkaamana – on tämän blogin punainen lanka.
- Rost och rädisor -
Villiä mummolapuutarhaelämää Etelä-Ruotsista ympäri vuoden!
- Årstidens bästa -
Instassa suuren suorion saavuttanut ruotsalainen rouva ja äiti, joka on hurahtanut puutarhaan, kransseihin, kirppiksiin, ruosteeseen ja ruokaan.
- Versoja Vaahteramäeltä -
Oman puutarhan kuulumisia sekä puutarhan ystävien ajankohtaisia asioita.
- Lilja&Salvia -
Blogissa eletään puutarhassa vuodenaikojen rytmin mukaan. Suunnitellaan, toteutetaan, korjataan satoa ja ihastellaan.
- Kotiporstua -
Diy-, sisustus- ja puutarhablogi, jossa suositaan valkoista väriä. Porstuassa ja piha-alueilla hiven myös maalaisromantiikkaa.
- Muusan elokuu -
Kodikkaan rento, hyvänmielen asioiden blogi. Kukkafania, Muusaa, inspiroi elämä ja arjen estetiikka.
- Anna Vattenkannas Trädgård -
Valokuvaajana, puutarhasuunnittelijana ja -kirjailijana toimiva Anna bloggaa Ruotsista, jossa hänellä on upea puutarha rivitaloasunnon yhteydessä.
- Naturligating -
Puutarhakirjoista tutun valokuvaajan Annika Christensenin blogi tulvii puutarhan kauneutta läpi vuoden.
- Garden of My Dreams -
Harrastelijapuutarhurin blogi, jossa opitaan kantapään kautta helppohoitoisen puutarhan tekemistä.
- Sarin puutarhat -
Kukkia ja puutarhaa, kuvin ja ohjein. Blogi täynnä tietoa ja vinkkejä suoraan hortonomilta.
- Kukkala -
Blogi, jossa fiilistellään kukkia, kasveja, puutarhaa ja sisustamista Espoossa. ”Toivon välittäväni edes osan siitä ilosta, mitä saan puuhatessani näiden aiheiden parissa.”
- Pesänrakennus/Miia Metso -
Tyttären ja jackrusselinterriereiden lisäksi blogissa sisustetaan, matkustetaan ja laitetaan ruokaa.
- Pikkutalon elämää -
Turkulainen puutarhablogi, jossa kovimmilla pakkasilla tuodaan luontoa myös kodin sisustukseen.
- Retromoderni -
Retromodernissa sisustetaan persoonallisesti, järjestetään juhlia, kokataan ja matkustetaan.
- Kaunis elämä -
Blogissa yhdistyvät sisustaminen ja valokuvaaminen. Kotkan maisemissa rentoillaan, nautitaan ja aina silloin tällöin puuhataan kaikenlaista.
- Min Eden -
Ruotsinkielinen puutarhablogi Pohjanmaan rannikolta täynnä upeita tunnelmia ja ideoita toteutettavaksi.
- Mustikkamäki -
Nyt jo päättynyt Mustikkamäki edusti rentoa elämisen meininkiä sinisessä talossa, maaseudun rauhassa. Suomen suosituin puutarhablogi vuonna 2013.
- Anun puutarha -
Puutarhablogissa seurataan kuvapainotteisesti keski-pohjanmaalaista kotipuutarhaa ja kasvihuonetta. Josku mukaan pääsee muutakin kaunista.
- Voikukkapelto -
Lifestyle-blogi, jossa remontoidaan vanhaa rautatieasemaa, sisustetaan, leivotaan ja hoidetaan puutarhaa. Sisustuksen tyylinä on ”Mummola meets industrial”.