Vinkkejä ja neuvoja hyvään tilasuunnitteluun sekä sisustamiseen
- Keltainen kahvipannu -
Blogia kirjoittaa Pauliina. Nainen, joka rakastaa tarinoita vanhojen tavaroiden takana. Täällä pääset tutustumaan vanhoihin esineisiin ja tavaroihin.
- Villa Lehikko -
- Chic and Cosy -
Chic & Cosy on sisustuspainotteinen blogi, joka nimensä mukaisesti keskittyy tyylikkäisiin asioihin kodikkuutta unohtamatta. Sivuilla nähdään siis marmoria ja messinkiä, mutta yhtä hyvin taljoja ja takkatulta. Blogissa pääpaino on oman kodin sisustamisessa.
- Lounatuulen talo – Ratsutilan uusi elämä -
Olemme remontointiin ja vanhoihin taloihin hurahtanut viisihenkinen perhe. Lounatuulen talo on jo kolmas vanha talo, jonka olemme ottaneet projektiksemme ja kodiksemme.
- Luonnon lumoama -
Olen Jenni Hanhilammi-Kaipainen, innokas luontokuvaaja. Jaan kuviani Instagramissa, lisäksi niistä tehtyjä tuotteita löytyy verkkokaupastani.
- Hiirkoski -
Blogissa sisustetaan ja remontoidaan yli satavuotiasta talovanhusta, kunnostetaan pihapiiriä sekä nautitaan ympäröivästä luonnosta ja arjesta.
- Home By Piirto -
Blogia kirjoitaa valokuvaaja, joka sisustaa kotiaan, pyörittää puutarhaa ja laittaa ruokaa.
- Jenni Vilhelmiina -
Lifestyle-Instablogi, jossa esitellään Jennin elämää kuvin. Kauniista kakkupöydästä maalisiveltimen varteen. Hyvän mielen paikka kaikille.
- Home By Piirto -
Blogissa eletään elämää puulämmitteisessä rintamamiestalossa ja kuulostellaan välillä perhearjen tapahtumia.
Blogi kaiken ikäisille miehille ja naisille, jotka haluavat toteuttaa itseään ja etsivät inspiraatiota.
- Dunia Toropainen -
Blogista löydät vinkkejä ja inspiraatiota niin arkeen kuin juhlahetkiin. Kodinsisustusta, DIY-ohjeita, reseptejä, matkakohteita ja paljon muuta.
- Mustaa puuta -
Blogi tasapainoilee sisustuksen, puutarhan sekä ruokareseptien välillä. Toteutuksia mahdollisimman edullisin ja ekologisin valinnoin.
- Häämatka Portsaan -
Kokoelma sisustusjuttuja, kauniita yksityiskohtia, matkustelua, kokonaisvaltaista hyvinvointia, kotoisaa arkea, hyvää ruokaa, elämää vanhassa puutalossa, käsitöitä, villasukkia ja leikkokukkia.
- Ranskanlilja -
Touhuan ja tohotan. Askartelen ja shoppailen. Tykkään kaikesta kimaltavasta, ruusuisesta, pilkukkaasta, valkoisesta, pitsistä ja vanhanaikaisesta.
- Liisa Marjatta Jokinen -
Minulla on sisustusalalta koulutusta ja aion sisustaa itselleni sen kauneimman kodin, mitä kuvitella saattaa. Myös ruokareseptejä!
- Villi Piha -
Villi piha kertoo vanhan kansakoulun elämästä, jota on seurattu blogissa vuodesta 2005 asti.
- Pellavaa ja pastellia -
Blogissa pääset kurkistamaan klassiseen tyyliin ja vaalein pastellisävyin sisustettuun kotiin.
- Räntsi -
Blogista löytyy nuoren parin tarinaa oman yksikerroksisen hirsikodin ja autotallin rakentamisesta Uudellemaalle.
- Villa Pohjola -
Sisustusintoilija ja lukutoukka Essin blogissa seurataan arkea, sisustusta ja remontteja
- Double you hell yes! -
Kolmen lapsen äiti on hullaantunut taiteesta, designista, luonnosta, matkustamisesta ja arjen pienistä iloista ja kohtaamisista. Blogissa hän tavoittelee tasapainoa ja hyvinvointia ruuhkaisen elämän pyörteissä.
- Yksi seitsämästä -
Blogissa rentoa sisustamista ja hetkiä uuden talon ympärillä.
- Raksablogi -
Raksablogi kertoo omakotitalon rakentamisesta aina aloituskokouksesta muuttopäivään ja kaikkea siltä väliltä.
- Kotitalosta-blogi -
Sisustusta, DIYinspiraatiota sekä ruokareseptejä on tämä blogi täynnä!
- Rosie´s Bubble -
Englannissa asuvan Rosien instablogissa sisustetaan Pohjoismaisella tyylillä Englantilaisittain
- Home Decor Details -
Italialaisen sisustussuunnittelijan inspiroiva blogi, jossa löytyy inspiroivia sisustuksia, uutta designia, uusia tuotemerkkejä ja kauniita paikkoja, joissa vierailla.
- Jellinadetmar -
Blogini keskiössä on vuonna 1770 rakennettu maatila Hollannissa, jota blogissa sisustetaan ja remontoidaan. Teollista tyyliä ja viidakkohenkeä!
- Meidän harmoniaa -
Hitaampaa ja kaunista arkea edustava lifestyleblogi, jossa Hankolainen Minna sisustaa pienellä budjetilla
- ChandelierHome -
Tervetuloa seurailemaan sisustusblogia jossa pikku hiljaa remontoidaan kotia omanlaiseksi pienin askelin.
- Kolmas luonto -
Hei, kaiken tämän takana on vuodesta 2008 blogia kirjoittanut Peppi Pitkätossun ja Ronja Ryövärintyttären jälkeläinen, elämäntapaväkertäjä, rojuruhtinatar, mökkihöperö ja parantumaton rappioromantikko.
Blogi kertoo kolmenkympin molemmin puolin olevan Satakuntalaisen pariskunnan omakotitalon rakennusprojektista aivan ensimetreistä valmiiksi kodiksi asti.
- KODISSA -
Kauniista asioista ja pysyvästä siisteydestä haaveileva kahden bulldoggin, pikkupojan 2016 ja 2018 syntyvän vauvan äiti ja vaimo.
- Satulinna -
Elämänmakuinen blogi oloineen ja suruineen! Satulinnaa emännöi viisikymppinen Tuija, jonka sydäntä lähellä ovat leivonta, mökkeily ja sisustaminen.
- Kotisaari -
Sisustetaan, pukeudutaan, neulotaan ja viljellään siirtolapuutarhassa helsinkiläisen Sannan perhe-elämän lomassa.
- Elämänmakuja äidiltä tyttärelle -
”Jaamme hyvää mieltä, maukkaita reseptejä ja vinkkejä niin sisustukseen kuin puutarhanhoitoon.” Äitinä ja tyttärenä Jaana & Laura.
- Unelmalandia -
Sisustetaan uutta omakotitaloa skandinaavisen vaaleaan tyyliin. Mukan menossa pikkulapsiarkea ja kaikkea kaunista.
- Marjon matkassa -
Lifestyle-blogi, jossa ihaillaan ihania asioita, joita ei ole välttämätöntä omistaa.
- Hymyilevä koti -
Rivitalokodin rentoa sisustelua ja järjestelyä lapsiperheen hallitun kaaoksen keskellä.
- Arjen karusellissa -
Blogissa laitetaan puutarhaa ja sisustetaan uutta kotia. Talvella aihepiiri painottuu enemmän sisustukseen ja kesällä taas puutarhanhoitoon.
- Limonaria -
Ajatuksia ja kuvia sisustamisen ja luomisen vimmasta ja ihanuudesta.
- Pia kv koti -
Asetelmia ja vanhan tuunaamista pelkistetyssä skandikodissa Napapiirillä!
- Hannas Skärgård -
Elämää kahden maan, Bostonin ja Suomen, kotien välillä.
- Viherjuuria -
Ulkosuomalaisen elämää Kölnissä matkojen, sisustamisen ja kotoilun parissa!
- The hygge wife -
Yksinkertaista kotoilua ja hitaan elämän oppeja
- Decofeast -
Positiivinen ja elämää pohdiskeleva sisustusblogi, jossa seurataan kirjoittajan sisustusprojekteja ja -unelmia.
- Rosalita’s Vintage Home -
Elämää rintamamiestalossa, rakkautta sisustamiseen, huonekaluprojekteja ja vintagelöytöjä.
- Jaimyinterieur -
JaimyInterieur.com on sisustusblogi, joka tarjoaa inspiraatioita kotiin.
- Koti meidän -
Blogeissa kuvataan elämän estetiikkaa maalla ja muualla.
- Livingroom -
Tervetuloa koulutetun sisustajan, kolmen lapsen kaksikielisen äidin lifestyleblogiin, jossa eletään elämää paritalossa Kauniaisissa.
- Hirsiä aurinkokalliolla -
Blogissa pohditaan talotekniikkaa, kolutaan rautakauppoja ja sisustetaan pitsiverhoilla ja pellavaliinoilla.
- Hirsitalon taikaa -
Sisustuspainotteinen lifestyleblogi, jossa myös remontoidaan hirsitaloa, valokuvataan, matkustellaan, hääritään keittiössä ja puutarhassa ja nautitaan perusarjesta.
- Nyanser -
Norjalaisen avio- ja työpari Barnholt ja Stenersenin luonnon inspiroima sisustusblogi.
- Villa Kotiranta -
Omatoiminen pintaremppaaja, jolla pysyvät käsissä työkalut naulapyssystä sirkkeliin.
- Small Deco Love -
Käsillä tekemisen terapiaa ja skandinaavisen boheemia sisustusta.
- Häivähdys purppuraa -
60-luvun omakotitalossa asuva sisustaja, kirppisfani ja puolivallattoman puutarhan omistaja.
- Hanna Skärgård -
Yhdysvaltain itärannikolta bloggaava sisustaja ja saariston ystävä!
- Pappila -
Koska olen pappi, kotini on tietysti pappila, eikö niin? Täällä sisustetaan ja vietetään perhe-elämää.
- Mariska Jagt -
Hollantilaisen sisustussuunnittelijan blogi, jossa luodaan trendejä ja toteutetaan sisustuksia eri maihin.
- Done by myself -
Hollannissa asuvan Marrit de Langin blogi, jossa tärkeintä on omin käsin tekeminen ja ideoiden jakaminen.
- Oravanpesä -
Japanille sydämensä menettänyt kissahullu siirtolapuutarhuri, jonka kotina on yksiö Helsingissä.
- Liisa Marjatta Jokinen -
Tykkää tapetoida ja ja tehdä pien nikkarointeja.
- Bara Det Ljuvligaste -
Ruotsin kielinen sisustus aiheinen blogi.
- Rajalan tupa -
Vuonna 1922 rakennetun hirsitalon elämää, sisustamista ja hyvää arkea.
- VillaIiris -
Blogissa kuvataan elämän estetiikkaa maalla ja muualla. Keskiössä ovat aitous ja elämänläheisyys.
- 7squaremeters -
Vahvasti elämänmakuinen ja lempeästi vintagehenkinen sisustustarina! Bloggaajana lahtelainen kirppisaddikti ja boheemi vintagediggari.
- Sosetta ja sotkua -
Kaarinalainen Elsa bloggaa ruuhkavuosiäidin arjesta. Aiheina ovat perhe, rakennusprojekti ja sisustaminen.
- Simola -
Simola on sisustuspainotteinen lifestyleblogi, jonka pääosassa on 50-luvun rintamamiestalo Raumalla. Tyylissä sekoittuvat uusi ja vanha.
- Sopusointuja -
Lifestyleblogi kauneudesta ja sisustamisesta, matkustelusta ja kokkaamisesta. Kirjoittajana kahden pikkutytön mummi Espoosta.
- Elämää keltaisessa talossa -
Sisustamista, 102-vuotiaan kodin remontointia, DIY-juttuja, puutarhan hoitoa, käsitöitä, leipomista, kuntoilua, maatilan arkea, lapsiperheen elämää ja paljon muuta.
- Koti-ikävä -
30+ kultaseppä, kaivertaja ja käsityöläinen Raumalta kotoilee kerrostalokaksiossa ja potee jatkuvaa matkakuumetta.
- Marjakuja -
Marjakuja on vuosimallia -77 punavalkoinen yksikerroksinen puutalo, jota remontoidaan ja sisustetaan rustiikkisilla yksityiskohdilla ja ripauksella omia päähänpistoja.
- Keittiöremontti -
Videoiden ja artikkelien avulla sinulla on mahdollisuus seurata miten ruokabloggarin unelmien keittiö syntyy ja toteutuu.
- Elämää eri väreissä -
Olen suomen kieleen, shoppailuun ja sisustukseen hurahtanut juoksusta, pyöräilystä ja kuivasta kuohuviinistä nauttiva vauhtimimmi, joka tykkää kehittää myös kädentaitoja.
- Pellavaa ja pastellia -
Puuterisista sävyistä, vaaleasta tyylistä, kynttilöiden tuikkeesta. Tunnelmallisista hetkistä, ylellisistä yksityiskohdista, harmonian kaipuusta, niistä on pellavaa ja pastellia -blogi tehty!
- Koti Meidän -
Koti meidän -blogissa kuvataan elämää ja tunnelmia vanhan huvilan pihapiirissä maalaismaisemissa sekä retkillä ja matkoilla.
- Villa Puomi -
Blogissa liikutaan saaristossa, muodin matkassa, tehdään käsitöitä, vieraillaan putiikeissa ja ystävien kodeissa.
- Lämmin ilo -
Sisustus- ja lifestyleblogi, jossa jaetaan ideoita siihen, miten sa itse käsillä tehden sisustukseen mukavan persoonallista ilmettä.
- Rastas-Straße 25 -
Blogissa sisustetaan vajaan 170 m²:n kotia 1820-luvulla rakennetussa kivitalossa ja seurataan ulkosuomalaisen 39-vuotiaan artesaanin elämää Hampurissa.
- Lämmin ilo -
Sisustusta ja silmukoita.
- Hirsitalohaaveita -
Etelä-Pohjanmaalla asusteleva nelihenkinen perhe rakentaa vuosien haaveilun (jahkailun) jälkeen Maanhongan 1,5 kerroksisen lamellihirsitalon.
- Sisustan valkoista Villa Korvaa -
Tämä blogi seuraa vanhan talon remontointia pienestä ja suuresta perspektiivistä.
- Something Small -
Something Small -blogin aihepiirit vaihtelevat askarteluvinkeistä matkusteluun, mutta pääpaino on skandinaavisen vaalean kodin sisustuksessa.
- Sisustusblogi -
Blogi esittelee harrastelijoiden ja ammattilaistenkin sisustusprojekteja.
- Vinttikissa -
Enemmän mielikuvista, vähemmän rahaa! Sisustusta kierrättäen ja itse tehden.
- Rautatieläistalo -
Blogi kertoo yli satavuotiaan rautatietyöläisille rakennetun hirsitalon uudesta elämästä.
- Valontalo -
Muotoilija Emilia Åman blogi sisältää nelihenkisen perheen arkea parivuotiaassa paritalossa.
- maailman paras paikka -
Tulevan muotoilijan toteuttamaa sisustamista, arkea ja elämää. Pilke silmäkulmassa ja suurella sydämellä.
- Finnterior Designer -
Lontoossa asuvan Pian sisustusblogi, jossa leikitään kontrasteilla ja metallinhohtoisilla sisustuselementeillä.
- Nᴓrrebro Summers -
Blogissa sisustetaan uutta asuntoa ja nautitaan elämästä Kööpenhaminassa.
- Puttipajan blogi -
Ripaus unelmaa Puttipajalta -blogissa seurataan kynttiläpajan elämää, jonka myymälä Wanha Paja löytyy Vaajakosken Naissaaresta.
- Villa Kotiranta -
Vanhan puuverstaan remontointia nelihenkisen perheen kodiksi. Sivussa myös puutarhaa, sisustusta ja lapsiperheen arkea.
- I love my home -
Kirjoittaja on 37 -vuotias sisustuksesta ja kierrättämisestä kiinnostunut naisihminen Espoosta.
- kotiporstua -
sisustus- ja puutarhablogia, jossa sisustetaan satakunnan kartanoista ja pohjalaistaloista vaikutteita saanutta omakotitaloa.
- Siskonpaneelisoppaa -
Tiinan selviytymistarina DIY-projekteista, joiden punaisena lankana on pohjalaistalon remontointi ja sisustaminen.
- maailman paras paikka -
Sisustamista, arkea ja elämää. Ei vielä siinä unelmakodissa, mutta tämän hetken maailman parhaassa paikassa, 100 neliön omakotitalossa Kainuussa.
- Viiskyt tietä -
Vaaleanpunaista tyttömäisyyttä, muun muassa vaatteita, kosmetiikkaa, liikuntaa, ruoanlaittoa ja sisustusta.
- Kristallinhohtoa -
Kristallin hohtoa -blogi on sisustuspainoitteinen lifestyle-blogi, jossa sisustellaan omaa taloa pääkaupungin sykkeessä, mökkeillään meren äärellä ja matkustellaan.
- Ihan tavallinen elämä -
Tavallisia positiivisia asioita lapsiperheen arjessa. Mukaan kuitenkin mahtuu myös sisustamista, remontointia ja ruoan laittoa.
- LovingWhite -
Vnhan hirsitalon hengessä kotoilua ja pihailua!
- Dekottaa -
Elämää 80-luvun omakotitalossa ja sen puutarhassa.
- Idahhh -
Blogi, jossa sisustetaan skandinaavisen boheemisti!
- Valkoisen vuoren rinteillä -
Kauniiden tilojen ja asetelmien ikuistajan blogi.
- Aamu omenatarhassa -
Valokuvaaja Anna Wallendahr jakaa elämänsä hetkiä vanhassa, omenapuiden ympäröimässä talossa Lohjalla.
- With All My Love -
Lifestyleblogissa 80-luvun talon freesausta, sisustusta, tuunausta, kokkausta ja leivontaa.
- Puolitoista kerrosta kotia -
Sisustuspainotteinen blogi, jossa vilahtelee toisinaan puutarhaa, ruokaa ja DIY-juttuja.
- Kotini on helmeni -
Sisustusartesaaniopiskelija Seinäjoelta bloggaa skandinaavisen tyylin pintaremontista.
- Home & Delicious -
Islantilaisen pariskunnan blogi ja upeasti sisustetut vuokra-asunnot Reykjavikissa.
- Ex-minimalistin tunnustuksia -
Blogissa sisustetaan lapsiperheen kotia, tuunataan, reissataan ja välillä myös kokataan ja leivotaan.
- My lovely things -
Ruotsalaisen sisustusstylistin ja toimittajan blogi, jossa seurataan hänen oman kotinsa remontointia.
- Ruusumäki -
Blogia pitää raumalainen kotoilijaäiti, joka sisustaa 60-luvun omakotitaloa.
- Riuttala Old School -
Vanhan kansakoulun uusi elämä ja remontti Sannan ja Samin silmin.
- Villi Varpunen -
Valkoisessa rintamamiestalossa keksitään ja toteutetaan itse.
- Muuttuva kotini -
Sisustusneuvojan blogissa remontoidaan, sisustetaan, matkustellaan ja kokeillaan kaikkea uutta.
- Mansikkatilan mailla -
Lahtelaisen nelikymppisen Tainan lifestyleblogi.
- iDiS & iNTeRiÖÖRi -
Kolmen lapsen äiti Lapista rakentaa työkseen ja sisustaa harrastuksekseen.
- Tohkeissaan -
Bloggaaja on kotoilija, joka rentoutuu katsomalla maailmaa kameran linssin läpi. Perhe-elämän hetkiä vuosi sitten hankitun omakotitalon laittamisesta.
- Kellomäki -
Kellomäki on tuore blogi remontti- ja sisustussuunitelmista ja niiden toteuttamisesta, kontrasteista, väreistä ja tarinoista.
- Anette Willemine -
Designin ja sisustuksen ammattilainen Oslonvuonolta valitsee joka juhlaan uuden teeman. Inspiroivia ideoita!
- Beauty of Life -
Suomalaisamerikkalainen äiti pääkaupunkiseudulta tuunaa kekseliäästi unelmiensa eteen.
- Sisustus COCO -
Sisustussuunnitelija ja yrittäjä postaa sekä oman kerrostalokodin että muiden kotien laittamisesta ja remontoimisesta.
- Koti Aurorassa -
Uudehkon maalle sijoittuvan kodin sisustusta ja pihanlaittoa käsillä tehden ja tuunaten.
- Meidän mökki ja kaupunkikoti -
Rentoa ahvenanmaalaista mökkielämää ympäri vuoden. Bloggaajana Kristiina, entinen turkulainen, nykyinen Maarianhaminan asukas.
- Onnen hetkiä paratiisissa -
Mökkeilyä Turun saaristossa: leivotaan, kokkaillaan, sisustetaan ja seurataan aikuisen naisen muotia.
- Keloranta -
Saaristomökin ympärille rakentunut blogi, jota kirjoittelee sisustustekstiiliartesaani. Mukana myös lapsiperheen arkea ja reissuja.
- Hetkiä maalla -
Runsaasti valokuvia ja pieniä juttuja maalaismiljööstä sisustuksen, kukkien ja kauniiden yksityiskohtien ystäville.
- Koti kaupungin laidalla -
Hengästyttävän visuaalinen blogi, joka pursuaa sisustusalan ammattilaisen ideoita ja vanhan kunnostamista.
- Heinässä heiluvassa -
Sisustuspainotteinen blogi perhe-elämästä, matkustelusta ja arjen kauneudesta.
- Talonpuolikas -
Ihana kaksonarjenmakuinen blogi, jossa kotoillaan mustavalkoisissa kuoseissa. Johanna rakastaa myös kahvia, korvapuusteja ja kenkiä.
- Kukkurakoti -
Blogissa Jenni jakaa kivoja ideoita ja onnistumisia sisustamisen parissa. Hän nauttii käsillä tekemisen ihanuudesta.
- Muotopuoli -
”Olen Jutta, ammatiltani muotoilija ja kotimme on temmellyskenttäni. Päivätyön ohella pyöritän omaa tuotemerkkiäni JUTAN by Jutta Tanninen.”
- StarHome -
Espoolaisessa StarHome-blogissa sisustetaan uudehkoa kotia intohimoisesti tähtimerkkien alla.
- Design Wash -
Graafisen pelkistettyä ja skandinaaviseen tyyliin oman kodin tuunaamista, puunaamista ja pintaremonttia.
- Koti kolmelle -
Sisustuspuodin omistaja postaa sisustamisesta kauden väreillä ja varmalla tyylillä.
- Valkoista Harmoniaa -
Sisustuspainotteinen lifestyleblogi, jonka takana hääräilee kolmen pikkuviikarin äiti. Vaalean kodin sisustus on yhdistelmä uutta, kierrätettyä ja vanhoja aarteita, tuunauksia ja diy-juttuja.
- Charmed white -
Kahden lapsen äiti Pohjois-Savosta tuunailee, sisustaa ja somistaa rivitalon päätyhuoneistoa uuden ja vanhan tyylin sekoituksella.
- Hemma hos Ingeborg -
Pääosin ruotsinkielinen blogi, jossa uusmaalaisella Lotalla on lähes aina jokin projekti menossa.
- Checklist -
Stadilaista sisustamista, perhe-elämää, hyvää ruokaa ja harrastuksia. Elämän iloina matkustus, tuunaukset, kirjat ja koirat.
- Mansikkapaikasta vasemmalle -
Mansikkalassa ei turhia murehdita, vaan nautitaan elämän pienistä asioista kolmekymppisen, sisustamiseen hurahtaneen äidin johdolla.
- Kotilaituri -
Lifestyle-blogi, joka painottaa käsillä tekemistä ja vanhan 60-luvun pankkikiinteistön remontointia.
- Oman kodin onnea -
Heidin blogi on suuntautunut sisustukseen ja kauniisiin vaatteisiin ja huokailee maalaisromantiikkaa. Wanhoja aarteita, GreenGatea ja Mailegin hahmoja.
- Arroyo de la Vida/ADLV -
Lifestyle-kategoriaan painottuva blogi sisustusarkkitehtuurin ja kalustemuotoilun opiskelijalta ja alan yrittäjältä.
- Valkoinen Puutalokoti -
Juttuja ja ohjeita kotiin ja puutarhaan kirjoistaan tunnetulta Ilona Pietiläiseltä.
- At home -
At home blogin ydin on arjen kauneudessa, inspiraation antamisessa ja oman kodin tärkeydessä.
- Suvisvilla -
”Rakastan suklaata ja matkustelua”, luonnehtii kiireinen äiti sekä yrittäjä. Sisustuspainotteinen lifestyleblogi keskittyy kuitenkin helsinkiläiskodin kaunistamiseen.
- La Dolce Vita -
Pohjois-suomalainen blogi sisustamisesta, mutta lisäksi näkyy intohimoa muotiin, kauneudenhoitoon, kosmetiikkaan, treenaamiseen ja terveelliseen ravintoon.
- Villa H -
Uudehkon kodin sisustamista valkoisella ja somistamista ylellisen naisellisilla yksityiskohdilla.
- Coconut white -
Sisustuspainotteisessa lifestyleblogissa riittää säihkettä ja draamaa rakennusprojektien ohella.
- White & black -
Sisustusblogi, jossa rakastetaan käsillä tekemistä. Lämpimiä, luonnonläheisiä sävyjä mustan ja valkoisen lisäksi.
- Villa Honkasalo -
Suurperheen arjella maustettu kotihiiren blogi, jossa sisustetaan vaaleanpunaista tupaa.
- Kolmen tähden koti -
Blogi pullollaan edullisia löytöjä kirppiksiltä, joista tuunaillaan rentoja juttuja sisustukseen.
- Oma koti valkoinen -
Skandinaaviseen designiin sekä suomalaisiin sisustusbrändeihin nojaavassa blogissa suositaan valkoista ja inspiroidutaan minimalismista sekä käytännöllisestä arkiestetiikasta.
- Huvikumpu Living -
Elämää 1800-luvun lopulla rakennetussa maalaistalossa. Sekoitus vintagea, modernia maalaistyyliä ja retroilua eli heikun keikun.
- Pitsinauhaa -
Kodin sisustamista romanttiseen tyyliin niin ulkona kuin sisälläkin. ”Nautin valokuvaamisesta ja hyvästä ruoasta”.
- Willa Olivia -
Sisustus- ja lifestyleblogissa seurataan idearikasta ja kauniita asioita sisältävää pohjanmaalaisarkea.
- Kotiovella/Jennan koti -
Rivitaloasunnon sisustus vaihtuu rennolla otteella mutta suurella sydämellä. Vaaleat sävyt, harmaa ja hopea sekä kauniit yksityiskohdat!
- Stella Vanilja -
Stella Vaniljassa keskitytään sisustukseen ja leivontaan.
- PiiaS Dreams -
Blogissa eletään käsitöiden, sisustamisen, tuunaamisen, puutarhan, kokkauksen ja kolmen tytön tanssin pyörteissä.
- Home White Home -
Uudehkon pohjanmaalaisen paritalokodin sisustusta valkoisella ja ylellisen naisellisilla yksityiskohdilla.
- Kaunis elämä -
Blogissa yhdistyvät sisustaminen ja valokuvaaminen. Kotkan maisemissa rentoillaan, nautitaan ja aina silloin tällöin puuhataan kaikenlaista.
- Vaniljahouse -
Kierrätyksesä kiinnostunut remontoija kertoo kotinsa, vuonna 1948 rakennetun rintamamiestalon muutosprojekteista. Suurin osa kalusteita on kirppareilta tai itse tehtyjä.
- Call It Home -
Kertomuksia ja tarinoita talon rakentamisesta, sisustamisesta ja perhe-elämästä Hämeessä.
- Modernisti kodikas -
Blogissa vallitsevat moderni ja skandinaavinen tyyli, positiiviset ajatukset ja arjen estetiikka. ”Pyrin kodikkuuteen ja uskon, että sisustuksella voi kertoa tarinoita”.
- Sallys -
Sisustus- ja lifestyle-blogissa laitetaan kotia intohimoisesti maalaisromanttiseen tyyliin.
- Voikukkapelto -
Lifestyle-blogi, jossa remontoidaan vanhaa rautatieasemaa, sisustetaan, leivotaan ja hoidetaan puutarhaa. Sisustuksen tyylinä on ”Mummola meets industrial”.